Treenit ovat siis olleet jo pitempään käynnissä, joten kerrataan tähä blogin alkuun vähän, mitä on tullut tehtyä. Proggiksen alku sijoittuu niinkin kauas, kuin jonnekin helmi-maaliskuulle 2011. Noihin aikoihin taisin tarttua Juhani Ahon alkuperäisteokseen, jo siinä vaiheessa ajatuksena lukea se tulevaa ohjaustani silmällä pitäen.
Meidän esittävän taiteen linjan opintoihin kuuluu siis oma ohjaus, joka ajoittuu kolmannelle vuodelle. Opiskelijoiden omat ohjaukset on jaettu lukuvuoden aikana kolmille teatterifestivaaleille (syksyn-, talven- ja kevään-). Käytännön syistä festariohjauksissa on muutamia rajoituksia: Esitykset saavat kestää maksimissaan 60-75 minuuttia ja niissä saa käyttää maksimissaan viittä (hyvillä perusteluilla kuutta) näyttelijää. Meidän linjalta valmistunut Toni Kettukangas dramatisoi aikanaan Juha-romaanin pohjalta teatterifestareille mitoitetun käsikirjoituksen. Minua kiinnosti Juhan tarina jo lähtökohtaisesti (pääpiirteiltään oli tuttu ennestään) ja kun festareille sopiva käsiskin oli helposti saatavilla, tartuin romaaniin. Halusin lukea romaanin ennen käsikirjoituksen tsekkausta. Päätin, että jos kirja sytyttää, luen käsiksen.
Kirjahan vei mukanaan saman tien. En ihmettele yhtään, että tarina on innoittanut viimeisen sadan vuoden aikana ihmisiä dramatisoimaan siitä useita eri näytelmäversioita, säveltämään kaksi oopperaa ja tekemään kolme elokuvaa (Suomessa). Viimeisin elokuva on Aki Kaurismäen Juha vuodelta 1999. Juhaa esitti Sakari Kuosmanen, Marjaa Kati Outinen.
Mutta niin. Kirja vei mukanaan. Mielikuvia alkoi muodostumaan ja jopa jonkunlaista omaa näkemystä tarinasta. Seuraavana piti siis tsekata ehdolla oleva käsis. On hieno juttu, kun voi aidosti kehua muiden samasta koulutusohjelmasta valmistuneiden työtä. Kettukankaan Toni on mielestäni tehnyt loistavaa työtä dramatisoinnin kanssa! On haastava urakka dramatisoida romaanista toimiva näytelmäteksti. Vielä kun se pitää supistaa noin tunnissa esitettäväksi ja käytettävissä on rajallinen määrä näyttelijöitä, vaikuttaa tehtävä siltä kuuluisalta hullun hommalta. Kettukankaan dramaturgiassa onkin vedelty romaanista isolla veitsellä. Paljon tapahtumia ja merkittäviä sivuhenkilöitä on jäänyt leikkauspöydälle. Mutta ydin on ja ah niin kirkkaana! Käsissäni oleva käsikirjoitus on kuin lihoistaan riisuttu luuranko, mutta kaikki arvokas luuydin on viimeistä pisaraa myöten tallella.
Tekstivalintani oli selvä.
Aapo Stavén, näytelmän ohjaaja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti