sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Antoisa evakko

Enkä nyt tarkoita kevytkenkäistä sotaa paennutta. Tiistaina muutettiin siis Reaktiolta Vingenkadun yksikköön treenaamaan. Loppuviikon harjoituspaikkana toimi L-Studio, johon talven festareille valmistuu näytelmät Avoimien ovien päivä ja Kultakalat.

L-Studiossa meillä oli käytössämme pienempi tila ja Vingenkadulta löytyneet stunttipenkin eroavat jossain määrin lavastukseemme kuuluvista, mutta saatiin luotua tarpeeksi hyvin omaa lavaamme muistuttavat harjoitteluolosuhteet. Viikon päättyessä torstaina (Vingenkadulla oltiin joka ilta ti-to) oli mielenkiintoista huomata, että harjoituspaikan vaihtaminen tässä vaiheessa saattoi jopa tuoda jotain lisää. Kun ympäristö muuttui ja keskeiset elementit olivat vain merkattuina erilaisilla korvikkeilla, toi se mielestäni jotain lisää läsnäoloon lavalla. Nyt ollaan menossa kolmatta harjoitusjaksoa, jonka teemana on 1. ja 2. jaksojen yhteensovittaminen ja nimenomaan läsnäolon löytäminen, joten pakollisesta evakkoreissusta tuli ainakin tämän viikon perusteella oikein hyödyllinen reissu.

Tänään illalla on ohjelmassa valojen laittoa Reaktiolle, mutta ensi viikon ma- ja ti-treenit ollaan vielä Vingenkadulla. Keskiviikkona palataan Reaktiolle, vedetään viimeiset kohtausharjoitukset ja torstaina sovitetaan uudistettu paketti takaisin sen esitystilaan. Torstaina ohjelmassa on siis läpimeno. Läpimeno kaipaisi myös vähän koeyleisöä, joten asiassa auttamaan kiinnostuneet ottakaahan yhteyttä!

Torstain läpimenon myötä siirrymme kohti neljättä ja viimeistä harjoitusjaksoa, joka on "Kohti ensi-iltaa". Käytännössä se tarkoittaa sitä, että ennen 4. jakson aloittamista kaikki sisältö on tehty ja sitä hiotaan läpimenojen ja koeyleisöjen avulla. Samalla valmistaudutaan henkisesti ja käytännönkin tasolla esityskauteen. Jokaisessa läpimenoharjoituksessa pyritään toimimaan aina edelliskertaa enemmän kuten esityksissä tullaan toimimaan. Valmiissa esityksessä näyttelijät ovat yleisöä varten. Harjoituksissa koeyleisö on näyttelijää varten. On tärkeää päästä harjoittelemaan täydessä yksityisyydessä tehtyjä juttuja hengittävien katsojien kanssa. Yleisö tuo oman lisänsä kaikkiin esityksiin.


Aapo Stavén, näytelmän ohjaaja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti