Tänään olimme viimeisen kerran Vingenkadulla harjoittelemassa. Evakko oli antoisa. Teki hyvää hakea kohtauksiin sisäistä maailmaa ja näyttelijöiden välistä jännitettä uudessa tilassa. Nyt on kuitenkin hyvä palata takaisin ja ottaa vanha tila jälleen haltuun.
Kaikkiin kohtauksiin (paitsi niihin kahteen, mitkä ovat huomenna ohjelmassa) on nyt saatu kaaret, asemat ja sisältö. Kaikki tämä pitää vielä seuraavan reilun viikon aikana nivouttaa yhteen yhdeksi rullaavaksi ja hengittäväksi kokonaisuudeksi. Tekemistä riittää. Muistettavana on asemia, tarpeiston kanssa pelaamista ja reploissakin riittää haastetta. Samaan aikaan pitää saada se tärkein eli eläminen lavalla, hengittäminen ja aito reagointi esiin.
Musiikkipuoli tuntui viime läpärissä jo lähes valmiilta. Nyt kun kohtaukset ovat löytäneet lopullista lähellä olevan muotonsa, osa niistä on muuttunut niin erilaiseksi tunnelmaltaan, että aikaisempi musiikki ei enää toimikaan. Samaan aikaan näyttelijä-muusikkomme saivat vielä pari A4:sellista uutta tekstiä opeteltavaksi, joten ei tässä laakereillaan voi jäädä lepäämään kukaan!
JUHA-porukka tekee promootio-iskun Kokkolan kirjastoon ensi viikolla! Alustavasti aika on keskiviikkona 25.1. klo 18, mutta tästä tulee varmistus vielä lähipäivinä. Tulkaahan sinne hakemaan maistiaisia ennen ensi-iltaa!
Aapo Stavén, näytelmän ohjaaja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti