Noin kymmenen kuukauden ajan on ollut korkeintaan muutama päivä, että Juha ei olisi tullut kertaakaan mieleen. Projekti on ollut henkilökohtainen ja tärkeä. Se ei ole jättänyt rauhaan, enkä tosin ole sitä juuri toivonutkaan.
Torstaina oli kenraaliharjoitus pienelle, mutta siihen asti suurimmalle, yleisölle. Esitys heräsi henkiin. Kenraaliharjoituksesta ei puuttunut vauhtia eikä vaarallisia tilanteita, mutta tämä ei tapahtunut läsnäolon kustannuksella. Meininki oli äärimmäisen intensiivistä. Kokonaiskesto lyheni kolmella minuutilla. Kenraaliharjoituksen jälkeen suurin huolenaiheeni oli, menikö se jopa liian hyvin. Oliko kuntopiikki nyt siinä ja ensi-illassa yritetään kopioida samaa, mikä johtaisi väistämättä mahalaskuun.
Meillä on virallisesti 30 katsomopaikkaa. Ensi-iltaan tuli 37 varausta. Päätettiin, että kaikki mahtuu. Tuleepahan tiiviis tunnelma myös yleisössä ja se sopii myös jutun estetiikkaan. Yleisön kasvava puheensorina oven takana kasvatti myös sykettä - ainakin ohjaajalla. Tupa täynnä ja ensimmäiset soinnut käyntiin. Prologi toimii niin hyvin, niin hyvin! Näyttelijät ovat huomattavasti huolellisempia kuin eilen. Laahaako esitys? Ei. Se on vain tämän päivän näköinen ja niin sen pitää ollakin! Viimeistään Karjalassa epäilyt laahaavuudesta katosivat minulta(kin) ja esitys imaisi mukaansa. Syke koholla loppuun asti. Näyttelijät ovat tänään sekä huolellisia että äärimmäisen läsnä. Loppu on todella vaikuttava. Viimeisen pimennyksen jälkeen kestää pitkään, todella pitkään, ennen kuin aplodit alkavat. Tragedian päätteeksi se on hyvä merkki.
Aplodit alkavat. Ne ei sitten ihan heti lopukaan.
Ohjaajan katharsis.
Aapo Stavén, näytelmän ohjaaja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti